Aamulehden jutun ansioista teimme extempore-päätöksen, soitto vain ja paikat Wellamo-laivan Venetsialais-risteilylle oli varattu. Venetsialaisia ei meidän perheessä juurikaan ole vietetty kuin omasta rannasta Särkänniemen ilotulistusta katselemalla. Oli siis aika tehdä tuttavuutta tämän tradition kanssa. Iltamme oli kovin rentouttava, varsinkin kun olin käyttänyt päiväni tenttiin lukien ja Husbend pihaa kaivaen.
Wellamo-laiva on valmistunut 1907 ja erikoisuutena on kaksi höyrykonetta. Hieno juttu, että vanha perinteikäs laiva on pelastettu ja kunnostettu jälkipolville. Hauskan laivamiljöön lisäksi saimme nauttia herkullisen illallisen, laivalla savustettua lohta, perunoita ja salaattia, nam :P Laiva lähti kotisatamastaan Valkeakosken keskustasta ja parituntisen aikan risteilimme Kangasalan suuntaan. Venetsialaistulia oli rannoilla hurjat määrät; oli kynttilöitä, tuikkuja, lyhtyjä, kokkoja ja ilotulitusraketteja. Kippari etukäteen sanoikin, että rannalla odotetaan Wellamo-laivan tuloa ja sitten alkaa ilotulitus ja niinhän se oli. Mahtava näytös, eipä olisi etukäteen uskonut. Kiva ilta.