Tänään olen ollut ajatuksissani jo kesässä, tai ainakin keväässä. Ostin uuden Viherpiha- lehden ja se antoi paljon vinkkejä puutarhaani varten. Erityisesti pidän lehden japanilaisesta puutarhasta, joka on toteutettu kotimaisilla kasveilla ja kierrätysmateriaalein somistetusta puutarhasta, jossa jokaisella rakennuksella on oma nimensä. Meidän kodin terassit tulevat saamaan jutun innoittamana uudet nimet, sen päätin!

Viime kesänä etupihan kivetystä laajennettiin ja siitä työstä jäi mukavasti materiaalia vielä rivitalomme taka- ja sivupihaakin varten. Lisäksi olen haalinut kiviä aina kun on sopivia eteeni sattunut ja unelmoin pihasta, missä on montaa eri katemateriaalia yhdistettynä. Meidän puutarhassa kevättä jo odottaa säkillinen hiekkaa, mukulakivet, liuskekivet ja muutama neliö noppakiveä sekä pikkuisen graniittia. Haaveilen myös itsetehdyistä betonilaatoista. Ja ehkäpä kivipuutarhan pohjaksi sora-alueesta....

Puutarha-ajatukseni luonnollisestikin sitten laajenivat ja seuraavaksi huomasin olevani netissä kukkakuvastoja katsomassa, josta muutamia kasvisuosikkeja toin tähän näytteeksi.  Ensimmäisenä ihana harmaansävyinen hopeaputous (harmaan graniittitolpan nokkaan, eikö vaan), sitten tummanvihreä ja tuoksuva intiaaniminttu ja kolmantena rivissä helppohoitoiseksi kehuttu amppelibambu joka varmasti sopisi pienen heinäpuutarhani lähettyville. Oikeanpuolimmainen perenna on rosmariini, josta pidän sinisestä sävystä huolimatta.  Mielenkiintoinen kasvutapa ja puumaisuus viehättää.

1297174022_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174035_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174083_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174098_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seuraavaksi kukkivat suosikkini. Rivissä ensimmäisenä on kolmivärinen miljoonakello, jonka laavanpunaisuus (mitä ikinä se tarkoittaakaan) hiukan häiritsee mutta oranssin ja keltaisen yhdistelmästä pidän. Husbend sen sijaan pitää tummanpunaisesta, joten ehkä tällä saadaan hänet tyytyväiseksi. Kakkosena on siniviuhka, joka esiintyy kullankeltaisessa uutuusvärissä. Harmaassa padassa on valkoinen poutapilvi. "Poutapilven tuhannet pienet ja herkän valkoiset kukat verhoavat vihreän lehdistön, kuin lumihiutaleet nurmikon. Poutapilvi on erittäin helppohoitoinen, säänkestävä, pitkään kukkiva ja vahva kasvi. Sen harsomaisen kevyen, osittain roikkuvan kasvutapansa vuoksi poutapilvi on erinomainen kukka toisten kasvien joukkoon tuomaan istutukseesi harsomaista pehmeyttä." Mulle, kiitos. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä oranssipaidat, jotka tietysti vetoaa väriensä vuoksi. Petunioita en yleensä ole harrastanut mutta tämä väritys on vastustamaton.

1297174051_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174112_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174067_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1297174179_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaikkia näitä mieluisiani kukkia en esikasvatettavina taimina tilaa, mutta aivan varmasti muutaman laadun. Ensin on suunniteltava sellainen paikka, missä taimet saisivat valoa ja kissat eivät taimia söisi tai muutenkaan kovasti tutkisi.