Niin toteaa Nuuskamuikkunen, ja hyvin toteaakin. Periaatteessa.

Jotkin jutut vain ovat sellaisia, mitkä on ihan PAKKO saada itselle.

Kuutisen vuotta sitten hankin ruokahuoneeseen Pentikin Lapinkruunun, jota olin vuosia harkinnut. Kerran yhtenä päivänä kun poikkesin Pentikin myymälään, niin kuulin että valmistus on lopetettu! Järkytyksestä selvittyäni selvittelin varastossa olevat valaisimet ja yksi löytyi vielä Posion myymälästä. Hiphei.  Koska sattumoisin olin seuraavalla viikolla menossa omalla autolla Kuusamoon ja Rukalle, saisin helposti napattua varjostimen Posiolta! Tähtiin kirjoitettu juttu, lamppu KUULUU mulle. Trallalaa, näin sitten tapahtui ja lamppu pääsi koristamaan ruokapöytämme yläpuolelle. Tykkään siitä hurjasti edelleen.

Muutama vuosi sitten kuolasin jälleen erästä Pentikin lamppua, tällä kertaa retrohenkistä puupallojalkaista pöytävalaisinta. Ja niinhän siinäkin kävi, että viimesimpiä lampunjalkoja jo vietiin kun omani, hiukan halkeilleen, kannoin naapurikaupungista kotiin eteisen lipaston päälle. Valitsin siihen pellavaisen vekkivarjostimen. Siinä se edelleen ilahduttaa ja tykkään siitä vieläkin yhtä paljon.

Nyt olen taas samassa, perinteisessä,  Pentik lamppu-huumassa! Tällä kertaa vehtaan pallojalkaista pöytälamppua jonka jalka on kirkasta muovia ja johon haluan ehdottomasti mustan varjostimen. Lamppu ei mielestäni oikein sovi tyyliini, mutta toisaalta juuri se viehättää. Hassua. Sille on katsottu paikka olohuoneen sohvapöydältä.