Enpä olisi viikko sitten uskonut, että yhtäkkiä meidän tontinsivulle nouseepi aita! Niin siinä vaan kävi. Aita on tosin ollut suunnitelmissa sen yhdeksän vuotta, kun ollaan tässä asuttu. Mutta jotenkin vaan se oli tyssännyt tuohon tontin kulmaan niin, että tälle pitkälle sivulle oli jaksettu laittaa vaan parin metrin matkalle tuijia. Nyt sitä tuija-aitaa tulikin sitten kerralla 15 metriä lisää!

Kaikki alkoi siitä kun mun veli soitti, että Terra tarjoaa tuijia hintaan 2.90 kappale ja ne on hyvän näköisiä ja reilun kokoisia, metrisiä. Samanmoiset tuppaa Plantagenissakin oleen sen 5.90 tarjoushinnalla. Niinpä mä ajelin Nokian suuntaan ja annoin Husbendille myös ajo-ohjeet, että tavattaisiin Terrassa. Perille kun pääsin, niin iski kauhee paniikki -ihmiset kisko hulluna niitä tuijia ostoskärryihin. Niinpä mä aattelin kans alkaa siihen hommaan, siinä Husbendia odotellessani.

Tuijat oli pakattu sellaiseen puulaatikkoon, jossa ne oli tiukasti päälekkäin tiivistettynä. Tuijat sai pois sieltä metrin korkealta kurkottaen tai sitten kuten minä tein, pujottelemalla puulaatikon raoista. Eipä muuta, kuin käsilaukku lattialle kärryjen ja tuijalaatikon väliin suojaan ja hommiin. Hanskoja ei tietystikään ollut mukana, puhumattakaan mistään soveltuvista vaatteista. Korkokengät jalassa ja mustaa kaikki vaatteet alunperin, urakan lopuksi tosin hiekalla kuorrutetut. Myös hiukset, se käsilaukku ja nenänreiät. Hiekassa. Kynnenaluset hiekassa. Kaikki voimani käyttäen sain pujoteltua kärryn, jossa 30 metristä tuijaa, siihen kassalle. Ja eikun tuupaten kärryt ulos ja ihmettelemään, että missähän se Husbend sitten kuppaa? Hetken mietittyäni hain auton ja tuuppasin tuijat kyytiin. Suomalaisella sisulla. Urakan lopuksi pyyhin hikeä huiviini ja kun istahdin autoon soitti Husbend, että olis nyt sitten Terrassa. Jotta missähän päin ostospaikkaa vaimokulta mahtaa olla. Ilmotin uudet koordinaatit että kotiin! Ja niin me ajeltiin peräkanaa. Minä tuijien kanssa ja Husbend yksistään. Kotona takki, trikoot, mekko, huivi ja kaikki alusvaatteetkin koneeseen, meikäläinen suihkuun ja perheen miesväki tyhjentämään mun autoa. Tuijat olivat kotona!

Tässä ennen ja jälkeen kuvat, ylpeänä esittelen:

1304200698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1304200514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1304200619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1304200851_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1304200930_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1304201017_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pihasta tuli ylltättävän eri näköinen ja paljon enemmän oma. Olen tosi tyytyväinen tähän projektiin.