Kevättalven betonikurssilla tekemäni muna alkaa olla juurtunut paikoilleen puutarhaan. (munan kasvua voi katsoa täältä ja syntyhetkiä täältä ). Näissä viime viikolla otetuissa kuvissa muna on vihdoin omassa ympäristössä. Aluehan on mietiskelynurkkaus. Suunnitelmat ovat vaihtuneet mennen-tullen ja nyt on tuuliviiripäässäni vallalla näkemys, että alue saa olla jatkossakin kokolailla tälläisena. Tiilireunuksia ja yksi pieni mauste enää puuttuu. Saunanpenkki on vallan mainio liikkuva istuin.
Tarkoitukseni oli tehdä tuija-aidan viereen hypertuffa-allas, mihin istutan heiniä, mutta tämän kesän heinät on jo kasvatettu. Hiekka-aluettakin tähän kaavailin, mutta toisaalta kun just tässä on puutarhamme ainoat kohtuuhyvät nurmikot, pyörrän sitten sen ajatukseni ja laitan hiekkajutun sellaiseen paikkaan, mihin nurmikko ei kasva.
"Käsillä tekeminen,
kuten puutarhanhoito,
johtaa syvään keskittymiseen,
joka pohjimmiltaan on rakkautta"
-Raija Puukko-