Kesäloman lopuksi teimme pienen retken Hämeenlinnaan. Halusin käydä Aulangolla, koska en ole siellä ennen käynyt. Muutenkin Hämeenlinna on mulle ollut aina vain lähinnä läpikulkupaikka, sen vierestä kun huristellaan kohti pääkaupunkia. Oli siis kiva tutustua hiukan tarkemmin.
Kylpylähotellissa poikettiin kahvittelun ja puutarhakierroksen verran. Hotellin puutarha on uskomaton kukkaloistossaan ja erittäin hyvin hoidettu. Kannattaa katsastaa. Oli ihan pakko jopa respassa käydä kiittelemässä. Puistoalue hotellin ympärillä on laaja ja sijaitsee mukavasti järven rannalla.
Sitten suunnistimme Aulangon puistometsään, joka on perustettu 1880-luvulla. Komistuksena on uljas kivestä rakennettu Näkötorni. Husbend luonnollisesti kiipesi sekä näkötorniin että alas Karhunpesään, minä tyydyin maantasoon. Alueella on kaksi lampea, Joutsenlampi sekä Metsälampi. Joutsenlammen kiersimme, siellä joutsenpariskunta Aino ja Janne hoitavat poikasiaan. Ympärillä on myös puulajipuisto, johon on tuotu ulkomaisiakin harvinaisia puita. Kaikenkaikkiaan upea, rauhaisa kaupunkipuisto. Ei ole turhaan kehuttu maisemia.
Aulangolta matkamme jatkui kohti keskustaa, majoittauduimme hotelliin ja kiiruhdimme Hämeen Linnan alueelle. Siellä jo rakennettiin Keskiaikamarkkinoita linnanpuistoon. Husbend meni ensin linnamuseoon, minä kiertelin senkin ajan kojuja. Säädyttömien yössä ohjelmallaan viihdyttivät keskiaikaiset muusikot. Vielä seuraavana päivänä palasimme markkinoille, nyt oli ohjelmaakin hevosturnajaisista katapulttiheittoon ja seppien työnäytöksiin, sekä syötävää jos jonkinmoista, kokonaisesta siasta haudutettuun lanttuun. Ja tietysti muurinpohjalettuja. tein muutaman joululahjahankinnan ja sorruin aikas moneen ihanaan kässyjuttuun ihan itselleni... Tuo haarniskatyyppi on muuten meikäläisen Husbend <3