Krassi Tip Top Mahogany

Aitokissanminttu

Kissankello

Kissankäpälä

Koreakärsämö

Maurinmalva

Mirrinminttu

Ruiskaunokki Black Boy

Ruusupapu Sunset

Salkoruusu Jet Black

Salkoruusu Chamois

Sareptan sinappi Green in Snow

Ensimmäinen siementilaus kopsahti postiluukusta menneeellä viikolla. Valitsin sellaisia helppoja siemeniä, että saapi laittaa suoraan maahan eikä tarvitse esikasvatella. Uteliaiden kissojen kanssa kun se ei kovin hyvin suju, se esikasvatus.

Sitten vasta kun siemenet tulivat, huomasin että tämä kissankäpälä pitää kylmäkäsitellä kun kylvän keväällä. HELP! Pistänkö siemenpussin ulos pakkaseen vai jääkaappiin vai pakastimeen vai miten toimin?

Jk. Kiitos Nettimartan, myös samettiruusun siemeniä sitten lopulta hankin. Kaupasta. Joten pääsen kuitenkin esikasvattelemaan. Nyt mulla on hakusessa jonkinmoinen esikasvatus minikasviloora, missä taimet olisivat turvassa. Muistelen, että varastossani on joskus sellainen pyörinyt.... Samettiruusut on kyllä siitä hyviä, että pysyvät matalina, niin loorakasvatuskin pitäisi sujua. Ja kunhan itävät on hajua varmaan sen verran, ettei kissat ihan kovin paljon tykkää.

Jk2. Lisää taimikuvastoja ja siemenlistoja puskee kaikista lävistä; netistä, lehdistä ja postilaatikosta. Tunnustan heikkouteni. Tämä ei jää tähän.

Outdoors · At home · Cafe

Herkkusuiden talvikahvila avaa porttinsa helmikuun ravintolapäivänä ja tarjoilee ihania makeita leivonnaisia ja pientä suolaista lämpimän juoman kera terassilla nautittavaksi, tai vaikka mukaan otettavaksi!

Kulku takapihan (lasitetulle)terassille tapahtuu kävelytieltä metsän puolelta. Auton saa parkkiin Reuharinkadun varteen ja lähelle pääsee myös bussilla nro 16.
Lähde ulkoilemaan Reuharinniemen lenkkipoluille tai vaikka Näsijärven jäälle ja piipahda herkuttelemaan palalla Runebergin kakkua tai suklaabrowniella, ja suolaiseen nälkään vaikkapa pala poropiirakkaa…

Herkkuja tekemässä innokas kotileipuri kera pienten apulaisten.
Osan herkuista loihtii myös cafe Vaahterakummun Anna :)

****************************************
HerkulLISTA makeaa:
- Porkkanakakku
- Runebergin kakku
- Suklaabrownie
- Kookospullakierteet
- Karpalo-valkosuklaacookiet
ja suolaista:
- Poropiirakka
- Juusto-pinaattimuffinit
(Hinnat 1-3 euroa, muutokset mahdollisia :)

****************************************

Lämmintä päälle ja pakkasesta viis, olet tervetullut herkuttelemaan!

Kotinurkille saapui Ravintolapäivä, joten pakkohan se oli mennä testaamaan. Harmi vaan, kun oli niin mahdottoman kylmä, että ulkokahville ei pystynyt jäämään. Onneksi tuotteita sai ostaa mukaan ja niinpä keitimme kahvit kotosalla. Kameraakaan ei mukaan tullut, nämä nappasin pikaisesti kännykällä ja sormet kohmeessa ei kovin hyviä kuvia saa. Samaan aikaan meidän kanssa paikalle osui ravintolapäivän virallinen kuvaaja, joten saapas nähdä missä lehdessä huomenna punaiset naamamme komeilevat ;) Kahvilanpitäjänä toimii Riikka ja apurina Anna jonka blogi Sukkia ja suklaata löytyy tästä linkistä.

Eikös olekin viehättävät esillepanot. Todella mukava idea, toivottavasti tämä jatkuu ja toivottavasti tämä meidän oma lähikahvila myös jatkaa. Runebergin tortut testattu ja hyväksi todettu!

Oopperaliput hankittu!

Ensi viikon perjantaina nenä kohti Unkarin Budapestiä ja Ystävänpäivänä pääsen vihdoin kokemaan kuuluisan Oopperan oikein noin toiminnassaan. Tässä virallisten sivujen linkki virtuaalikierrokseen, kannattaa katsastaa ja sieltä alhaalta pikkukuvista saa valita eri kuvakulmia.

Ja muutama kuva viime reissultani....

Ulkoa päin Oopperatalo ei ole mikään kummoinenkaan.

Mutta sisältä loistokkuutta ei puutu!

Koristeiden yksityiskohtia.

Noista rapuista pääsen sitten nousemaan....

Oopperan metropysäkki sijaitsee Budapestin, ja koko mannereuroopan vanhimman metrolinjan varrella.

Metro valmistui vuonna 1896, silloin siellä kuljettiin tosin hevosella! Koko linja on entistetty 1800-luvun asuun ja metrojunat ovat myös tyyliin sopivat, vanhannäköiset.

No mutta kukas se siinä, pikkuletit päässä ihmettelee....

....tai haaveilee Boci- suklaasta. Nam, tätäkin kohtaamista odotan kovasti.

ps. ooperaliput kahdelle hengelle kustansivat 1000 forinttia, mikä tekee 3,40 €

Saaripalstan Saila heitti haasteen mistä ensin riemastuin, sitten innostuin, kauhistuin (kuvieni määrää), turhaannuin (kun en löytänyt joitakin ihanimpia) ja lopuksi tuntien jälkeen rauhotuin. Tarkoitus on siis esitellä lemmikeistä kaikista ihanimmat otokset. Ja otoksia todella riittää. Superhaastavaksi haasteen toi paitsi kuvien julmettu määrää ja huono lajittelu, myös hankaluus ja hitaus noukkia husbendin koneelta kuvia läppärille wlanin kautta.

Mutta tästähän tämä alkaa, saanko esitellä vadillisen kissaa eli Neiti Pyry K.

Pyry tuli meille vuonna 2001 pienenä poikakissavauvvana maatalosta. Olimme käyneet siellä kissanpentuja katsomassa ja yhtenä päivänä sain ystävältäni puhelun, että maatalosta oli lähetetty viestiä että kissa on nyt saatavilla viimeistä päivää. Vaikka tämä oli paljon sovittua ja sopivaa luovutusikää aikaisemmin, niin sain ystäväni meille kissapojan sieltä hakemaan. Pyry muutti meille juhannuksen alla alle kahden kuukauden ikäisenä. Poika oli jo pitkään miettinyt sopivaa nimeä ja Pyryhän siitä pojasta sitten kastettiin. Kyllä, meillä oli Kissanristiäiset ja Pyryllä on kummitätinä ystäväni, joka hänet silloin toi kotiin.

Pyryä kun vietiin eläinlääkärille rokotukseen, paljastui että poika onkin tyttö. Joten Pyry Tapiosta tuli Pyry Orvokki. Pojalle tuo sukupuolenvaihdos oli aivan kauhea juttu ja sitä ei saanut kenellekään heti paljastaa. Aikaa myöten siihen sopeuduimme.

Pyry oli melkoinen villikko ja kun yksi tuttavani piti väliaikaista sijoituskotia Kissojen Katastrofiyhdistykselle, niin meillehän tuli sitten sieltä seuraksi kissaherra Reetu, silloin reilun vuoden vanha. Reetu oli jo toista kertaa Kissojen Katastrofiyhdistyksessä sijoitettavana, joten melkoisen karu lapsuus. Kesti vuoden, että Reetu alkoi kehrään ja pysymään sylissä, ensin mulla ja sitten naispuolisilla ystävilläni. Vasta myöhemmin Reetu alkoi luottamaan miehiin. Pyry ja Reetu tykkäsivät toisistaan kovasti.

Kesällä 2002 muutimme rivitaloasuntoon. Olin kevättalvella mennyt naimisiin Husbendin kanssa ja suuresta rakkaudenhuumasta huolimatta elämään tuli iso varjo, kun sairastuin vakavasti. Tampereen kissanäyttelyssä ihastuimme siiamilaiskissoihin ja kun yhdellä kasvattajalla oli pentuja, niin mehän ajeltiin sitten Kauhajoelle niitä katsomaan. Ja senhän arvaa kuinka siinä kävi. Ei tosin ihan helppoa ollut päättää, koska ihan oikeesti silloin luulin että olen kuolemassa ja tuntui epäreilulta ottaa lisää kissoja. Mutta niin vaan kuitenkin meille muutti Viuhti, Anatolian Just for you.

Viuhti lomalla Inkoon saaaristossa. Vapaana luonnossa, kerrankin siihen mahdollisuus.

Veljekset kuin ilvekset, pallopää ja puikulapää. Tulivat oikein hyvin toimeen keskenään. Ja niinhän tulivat myös Viuhti ja Pyry. Aluksi. Me keksittiin hauska vitsi, jos Pyry ja Viuhti saisivat lapsen (siis molemmat toki leikattuja) niin siitä tulisi mahdottoman hassu puikulapäinen, sirolinjainen ja kuitenkin pitkäkarvainen, haha!

Kunnes Pyry ei enää tullut toimeen Viuhdin kanssa ollenkaan. Ja kohta yhteiselämä myös Reetun kanssa oli hankalaa. Keväällä 2007 olimme tilanteessa, että Pyry ja Viuhti molemmat pissailivat ja olivat aivan hermoraunioina. Reetulla oli tasaisempaa, mutta hänpä onkin hankaluksiin tottunut vauvuudessaan. Lopulta me päätettiin luopua Viuhdista. Päädyimme siihen ratkaisuun, koska Viuhti oli viimeksi tullut ja ajattelimme että rotukissan uudelleensijoittaminen olisi helpompaa. Ja kyllähän Viuhdille löytyikin roppakaupalla uusia koteja! Viimehetkillä kuitenkin Pojan isä lupasi ottaakin Pyryn heille. Mahtiratkaisu, Poika sai tavata lempparikissaansa isänsä luona ja me saataisiin pitää Reetu ja Viuhti.

Kun kissat erotettiin, kaikilla meni hyvin. Myös meillä ihmisillä ;) Jonkun ajan kuluttua Pyry tosin muutti edelleen, koska uuteen kotiin tuli vauva ja Pyry ei sitä kestänyt. Pyry sai uuden kodin ex-mieheni anopin luota. Mummun ainoana kissana lellitävänä oleminen sopii mainiosti Pyrylle. Edelleen Pyry elää ja voi hyvin, saamme aina välillä kuulumisia.

Jonkin aikaa kun olimme eläneet kahden kissan kanssa, iski taas kissavauvakuume. Yhteys tuttuun Anatolian kissalaan ja sopivasti siellä oli pentuja tulossa. Koska kissala oli muuttanut Tampereelle, pääsimme seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä jo ennen luovutusikää. Koska musta on mun lempivärini, varsinkin vaatteissa ja kodin mausteena, niin musta kissa oli unelmieni täyttymys. Siiamilaisen kissan luonteeseen olimme niin ihastuneita, että itämaisuus olis elvä valinta. Bläkkäri, Anatolian SuperBlack on itämainen lyhytkarva, joka on sama kissa kuin siiamilainen, mutta yksivärinen. Olin ennen luullut, että mustan kissan ilmeet ei näy, mutta Bläkkäri todisti luuloni vääräksi. Kuvia tosin mustasta kissasta on tosi hankala ottaa, paitsi ulkona.

Kuvissa minä ja Bläkkäri- Béla-mamman musta kulta kesällä 2008.

Syksyllä Kuusamossa luen tenttikirjaa ja Béla on tietysti sylissä. Sillain litteenä, kuin vain Béla osaa, että näen lukea. Kuva ei ole mulle kovin eduksi.... Reetu on edelleen kissavauvan hoitajan numero ykkönen! Bläkkäri osoittautui maailman hellimmäksi kissaksi, hiukan yrmystä (huom, aiemmin julkaistu nenä-kuva on suosikkini) ulkonäöstään huolimatta. Bläkkäri ei koskaan kosketa ihmistä kynsillä, ei vaikka putoaisi sitten maahan, kuten kerran Husbendin selästä pudotessa kävi.

Kesällä 2009 Viuhti yllättäen kuoli vain nippanappa 7 vuoden vanhana. Syksyllä me jo katsottiin taas kissankuvia netistä ja päämäärä oli selvä, nyt on saatava suklaa itämainen! Yhdellä kaverilla kun oli sellainen maailman suloisin. Mutta pentua ei vaan löytynyt, ei Suomesta, ei Ruotsista eikä myöskään Virosta. Seuraavaksi etsintämme laajeni luonnollisestikin kohti Unkaria ja jep! siellä Pharaos Heart kissalassa olisi meille suloinen suklaa itämainen lyhytkarva.

Nipsun muutosta olen tehnyt blogiin oman matkakertomuksen, joka löytyy tästä linkistä, klik. Siellä myös ihanimpia kuvia. Nipsu sairasti kaikenmoisia tulehdustauteja suolistossa ja hengitysteissä elämänsä ekat kuukaudet ja oli pakon sanelemana majoitettu kylpyhuoneeseen ja Nipsu on ihan pikkuisen kokoinen ja edelleen melkoisen arka.

Kevättalvella Reetu-pappa ei enää jaksanut, munuaisten vajaatoimintaa kun oli monta vuotta sairastanut. Vähän olimme jo sitä uumoilleet, koska Reetu ei enää Nipsua jaksanut hoitaa eikä pennusta juuri välittänyt. Nyyh.

Puikulaveljekset ruokaa ruinaamassa, tämä oli läppärini taustakuvana pitkään.

Facebookissa kaverin kaverilla oli kissoja, sellaisia hassunnäköisiä ja suloisia. Pitkäkarvaisia itämaisia, kuulin sitten! Pentueen kuvia aina katselin ja ihailin, bongasin sieltä oman suosikkini; Jalecats Game Boy.

Kovasti mua kummastutti, kun tämä pentueen söpöin ja kasvattajan mielestä ihanan luonteinen poikapentu ei kelvannut kenellekään. Kun lähdin ystävieni kanssa Porvooseen viikonlopun viettoon, oli ihan pakko käydä pentua katsomassa, varsinkin kun se huuteli nimeäni feisbuukissa, "Pirkko, tule hakeen mut kotiin"

Husbendille sitten rimpautin ja mielipidettään kysäisin.

Eipä muuta kuin kissa kainaloon ja kotiin.

Eka kohtaaminen isukin kanssa. Molemmat aivan myytyjä. Rakkautta ensi silmäyksellä <3

Tässä isompana isukin kainalossa nokosilla. Ja suuri oli hämmästyksemme, kun tajusimme että Gebsu on juuri sellainen "Pyryn ja Viuhdin poika", jolle niin kovasti naureskelimme. Silloin meillä ei ollut hajuakaan mistään pitkäkarvaisesta itämaiskissan rodusta. Ja me tosiaan luultiin että kissa näyttäisi naurettavalta. Mutta ei, Gebsu on komea ja söpö ja kaikin puolin kivannäköinen. Ja vieläpä kivan luonteinenkin. Aina kaikessa mukana ja kaikkien kanssa ystävä.

Bélan tassu. Tykkään tassuista ja myös tassukuvista. Mutta ne on kaikki jo julkaistu.

Lopuksi muokattu kolmikkoni, tämä on FB:n taustakuvani.

Ihanimpien kuvien metsästys vähän sitten repesi käsistä, tästä tulikin kissahistoriikki! Minkäs sille voi, että nuo tassukaiset kuuluvat niin elämään <3 <3 <3

Elefanttiheinä Malepartus

Hurmesilkkiheinä

Isotähtiputki Venice

Kaunokainen

Kaunopunahattu Vintage Wine

Keijunmekko

Lilja Buff Pixie

Lilja LA-hybridi Red Planet

Lumimarja Mother of Pearl

Petunia Black Satin

Suklaakosmos

Vuoriruokobambu

Kaupungissa jo viikon valepoikamieselämää viettänyt Husbend esitteli Alppien pääkaupungin, Grenoblen minulle ylläolevan otsikkoni mukaisesti. Kaupunki on kuuluisa paitsi olympialaisista (vuonna 1968), ydinvoimaloista ja hiukkaskiihdyttimestä myös tiedekeskuksena. Opiskelijoita on 60 000, mikä vastaa noin kolmannesta keskustan asukkaista. Ranskalainen ystävämme mainitsi heti, että Grenoble on maan saastunein kaupunki. Ei mikään ihme, koska Alpit ja vuoristot ympäröivät kaupunkia kaikilta suunnilta. Laaksossa kiemurtelee lisäksi Isere (käärme)- joki ja suoraviivaisempi Leijonajoki. Ranskan toiseksi suurimpaa kaupunkiin Lyoniin on matkaa noin 100 km, Italian Milanoon 300 ja Sveitsin Geneveen 150 km.

Etukäteen etsin Grenoble- tietoja, mutta englanniksi ei juuri mitään löytänyt. Ranska-oppaassa oli muutama hotelli, ravintoja ja sitten yksi jazzklubi jonka nettisivuja tsekattuamme päätimme katsastaa. Husbend kävi etukäteen varaamasssa meille pöydän tuohon pieneen suosittuun ruoka- ja konserttipaikkaan, jonka ranskankielinen nimi La Soupe aux Choux tarkoittaa kaalikeittoa. Se on siis ensimmäisen illan kohde. Ja huippukohde olikin! Mahdottoman hyvää ruokaa, intiimi tunnelma ja ihanaa rentoa jazzia.

Seuraavana päivänä mikä oli sunnuntai, päätimme tutustua kaupungin suurimpaan turistirysään, Bastilleen. Ilma oli sellainen mukava aurinkoinen ja lämpöä noin 5-10 astetta päiväsaikaan. Kovasti kadehdin ulkosalla myytäviä hedelmiä, kasviksia ja kukkasia. Onnenpensaat ovat kukassa, samoin Vihmat availevat nuppujaan.

Nettisivut mainostavat oikein englanniksi, että Bastille on auki vuoden ympäriinsä mutta toisin kävi. (Tai no onhan se vuori tietysti olemassa). Vuoren päälle kulkee tavallisesti vaijerihissi, jossa yhteen kuplaan voi istua 6 henkeä. Nyt tuo kuplakärry oli remontissa ja ylös taksilla ajeltuamme totesimme, että myös Bastillen kahvilat sekä kuuluisa hyvä ruokaravintola olivat kiinni. Ja mikä hassuinta, mitään kuljetusta ei vuorelle ollut, vain tyly lappu kuplakärryn lähtöpaikalla että ei liiku ei. Onneksemme kahvion tarjoilija osasi englantia ja palveli meidät viimeisen päälle hienosti ja tilasi taksin oven eteen. Kas kun missään ei edes mainostettu mistä takseja löytyy..... Bastillesta näkee koko kaupungin, ei ihme että se on suosittu paikka ja katselijoita riittää. Ja mihin vain ilmansuuntaan sitä katsookin, siellä on vuoristoa. Korkeimmat huiput ovat hiukan alle 3000 metriä.

Isére- joki kiemurtelee.

Löydätkö kuvasta Husbendin?

Grenoblen keskustaa ja Alppeja.

Päätimme kävellä Bastillesta takaisin keskustaan, matkaa oli reilut kolme kilometriä ja kaltevuussuhde pääosin 30%. Lenkkarit tai kävelykengät olisivat olleet tarpeen.

Tässä taas Iséreä.

Alpit on upeat auringonlaskussa.

Seuraavana päivänä on arki ja Husbend menee kurssille päiväksi. Jaloissani 3 rakkoa ja lisäksi pikkuvarpaan kynsi mustana. Minä hyppään ratikkaan ja ajelen kaupunkia ristiin rastiin ja pyörin keskustassa. Kevään ranskalaismuoti on kirkkaita pastellivärejä joten eipä tarvitse kukkaroa avata.

Illalla menemme yhdessä isoon ostoskeskukseen Grand Placeen, jossa on alennusmyynnit juuri parhaimmillaan. Grenoblekirjaa en koko kaupungista löydä, enkä myöskään " I <3 Grenoble t-paitaa" jonka olisin Husbendille tästä työreissusta muistoksi hankkinut. Mutta niitä vuoria on, mihin ikinä päänsä kääntääkin!

Voi hyvänen aika, mikä kollaasikirppu.

Kolmen yön jälkeen palaan kotiin, Husbend jää sinne vielä kursseilemaan muutamaksi päiväksi. Minä, lentopelkoinen ihminen lensin kuusi (6!) lentoa ja vieläpä ihan yksikseni. Olen ihan oman itteni sankari!